Kuinka tämän aloittaisin…
Tajuan taas istuvani ja tuijottavani pää tyhjänä kaunista, niin täydellistä pientä kahden ja puolen kuukauden ikäistä lastani hymyillen lämpimästi hänelle tuntien suurinta rakkautta ja huolenpitoa, minkä maa päällään kantaa. Samalla kuitenkin silmäkulmastani taas valuu kyynel, jonka jo nyt huomaan yrittäväni peittää lapseltani. Sisälläni keskellä rintaa puristaa, on puristanut jo kauan, välillä jo turrun siihen. Tuntuu, että on raskasta hengittää, mutta hengitän kuitenkin. Minulla on taas kylmä, vaikka sisällä on lämmintä lokakuisesta lauantai-illasta huolimatta kuitenkin. Tunnen valtavaa tyhjyyttä ja voimattomuutta, johon en pysty vaikuttamaan. Tavalliseen tapaan olen kotona sytyttänyt ne kaikki 23 kynttilää palamaan tavallisen tapaani pimeinä vuodenaikoina, aivan kuin ne toisivat lohtua ja lämpöä sekä turvallisuuden tunnetta minulle ja pojalleni tähän kylmään iltaan. No, ainakin ne luovat kodikkuutta ja hieman tuovat lämpöä. Niiden sytyttäminen on muodostunut minulle jo rituaaliksi, se on minulle tärkeää. Kyntteliköitäkin oli vielä kaksi viikkoa sitten 24, mutta mieheni tiesi, että ne ovat minulle tärkeitä ja riidan yhteydessä paiskasi yhden lattiaan, kun hän tasan tiesi, kuinka se tuntuu minusta pahalle.
Meidän suhteemme aikana on hajonnut paljon, lukematon määrä on vaihdettu ovia, joihin on tullut nyrkin reikiä. Kippoja ja kuppeja, kukka-asetelmia, huonekaluja ja jopa auton tuulilasi on jouduttu vaihtamaan. Olen tottunut jo siihen, että henkisen pahan olon lisäksi huomaan aina siivoavani lisäksi vielä hänen känni sekoilun sotkuja. Mutta yhtään lyöntiä minä en ole joutunut kestämään, mutta puolisoni kylläkin, joka on ajanut minut selkä seinää vasten jatkuvasti henkisellä väkivallalla umpijurrissa. En vieläkään tunne tätä puolisoni toista persoonaa, joksi hän muuttuu aina juotuaan, enkä haluakkaan tutustua. Pyrin vaan pysymään mahdollisimman kaukana siitä, sen ilmestyttyä välillä, useamman kerran kuukaudessa ja vähintään kaksi vuorokautta kerrallaan, elämäämme vieden kaiken siltä suurelta rakkaudelta ja onnelta, mitä meillä on. Pyrin vaalimaan kaikkea sitä teeskentelemällä, ettei puolisoani ole olemassa silloin, kun hän juo. Ennen yritin suojella itseäni, mutta nyt suojelen pientä täydellisen puhtaan viatonta kaunista lastani kaikelta tältä pahalta.
-Unohdettu-
