Ei mitään hätää…
Aamulla radiossa soi Samuli Edelmannin Ei mitään hätää – kappale.
Puristin rystyset valkoisena vaihdekeppia, kun en voinut kappaleen sanojen tuomien tunneryöppyjen tuoda kyyneleitä silmäkulmiini, sillä olihan minulla takapenkillä lapseni, jota kyyditsin aamulla päivähoitoon. Hymyilin väkinäistä hymyä takapenkille noille maailman ihanimmille nappisilmille taustapeilin kautta ja samalla sisälläni salamoi!
”Ja kun sä et uskalla,
sanoo niitä sanoja,
joilla voisit ratkaista kaiken,
voit luottaa minuun.
Voit luottaa…”
Miksi kappaleesta tulee puolisoni se toinen persoona mieleeni?
Vaikka meillä on selviä jaksoja, niin koko ajan tiedostan jo, että meidän arjesta tippuu milloin tahansa taas pohja… Olen kyllästynyt pelkäämään sitä hetkeä, olen kyllästynyt jännittämään ja ajattelemaan koko asiaa! Joka kerta, kun se hetki tapahtuu, se sattuu yhtä paljon! Keskellä rintaa pistää, kuin joku löisi veitsellä. Kivi rinnassani, jota kannan muuttuu painavammaksi saman tien… Olen kyllästynyt myös kantamaan tätä möykkyä! Se hetki tuntuu samalta, kun olisit kuullut puolisosi pettävän sinua. Vaikka se tarttui ”VAAN” pulloon! Pulloon tarttuminen on tuonut niin paljon jo valheita, pettymyksiä ja katkeruutta, että en edes pysty kuvailemaan sitä. Olenkin jo pohtinut, että jos tapahtuisi ns. ihme täysiraitistuminen, niin pääsenkö itse enää tästä katkeruudesta pois kokonaan? Pystynkö koskaan enää luottamaan?
Olen niin katkera, kun toinen voi vaan heittää vastuun kaikesta milloin tahansa naulakkoon ja lähteä! Kääntää kylmästi selkänsä vaikka mitä tapahtuisi? Kuinka niin voi tehdä aikuinen ihminen? Ja sitten yrittää vaan aivan pokkana palata 4päivän jälkeen, ihan niin kuin ei koskaan olisi lähtenytkään mihinkään?
En minä voi vaan lähteä! Minun on kyllä oltava joka ikinen päivä äiti lapselleni ja hoidettava täysipäiväinen työni, jossa minulla on vastuuta paljon. Mitä jos minäkin vaan lähtisin ja jättäisin hänet huolehtimaan kaikesta yksin? Mutta enhän minä voi niin tehdä! Vai voisinko?!
Olen sopinut tulevana viikonloppuna reissun, niin että lähden aivan yksin ja koko viikonlopuksi. Huolehdin lapselle mummolaan hoidon ja olen niin vapaalla koko viikonlopun! Puhelimeen puolison numero estolistalle ja VAPAUS hetkeksi kaikesta. Tekee hyvää ja saan taas ajattella rauhassa omat siirtoni tässä taistelussa alkoholismia vastaan! Puolisoni voi minun puolesta vaikka hukkua siihen helvetin pulloon viikonlopun aikana.
Olen päässyt siihen vaiheeseen oman itseni ja pääni kanssa, että pidän kynsin ja hampain kiinni omista asioistani! Järjestän kaikki nämä omat reissuni jo niin, että lapselle on hoitopaikka mummolassa. Elän jo kuin yksinhuoltaja siinäkin asiassa. Rakastan lastani eniten tässä maailmassa ja sen vuoksi olen valmis tekemään mitä tahansa hänen eteen. Mutta jotta jaksan itse pysyä kasassa, niin muutamia kertoja vuodessa otan itselleni koko viikonlopun. Ja kyllä ajattelin maistella punaviiniä muutaman lasillisen molempina iltoina, kun ei tarvitse pelätä, että puolisoni ratkeaa juomaan vieressäni. Mutta viikonlopun käytän täysin selvinpäin oman rakkaan harrastukseni parissa!
Ainiin ja vielä alkoholipolitiikasta sen verran… Toivon todella, että alkoholivero laskee ja mielestäni alkoholin myyntiä ei tulisi rajoittaa! Tuo alkoholin myynnin rajoittaminen tai alkoholin hinnan kallistaminen ei ole yhdellekään alkoholistille este. Alkoholiveron laskeminen ja alkoholin myynnin vapauttaminen kauppoihin sen sijaan vähentäisi Virosta viinan tuonnin ja toisi verorahat Suomeen sekä mikä parasta minusta jokainen alkoholisti voisi juoda itsensä nopeammin hengiltä, jos juomisen on elämäkseen valinnut! Tästä juoppojen hyysäämisestä ja alkoholistien perheisiin aiheutuneesta pahasta olosta tulisi myös säästöjä pidemmässä juoksussa sosiaali- ja terveyshuollon puolelta. En usko hetkeäkään, että nuo muutokset vähentävät tai lisäävät alkoholin käyttöä tässä maassa! Itse olen seurannut alkoholistia vierestä ja jos se haluaa juoda, niin MIKÄÄN ei ole este, ehkä ainoastaan vähän HIDASTE!
Tällaisia ajatuksia tästä päivästä ja hartioiden taakka on sietämätön. Pienet hartiat taas kerran valahtivat tänään ja nyt pitäisi painaa pää tyynyyn. Rohkeasti ottaa uni vastaan sekä uusi pelottava päivä. En pelkää puolisoani. Mutta pelkään, mitä kaikkea voikaan tapahtua hänelle. Pelkään myös häpeää. Toivon, että kukaan tuttuni tai varsinkaan työtuttavani ei törmäisi häneen. Ettei hän onnistu minun asioitani enää yhtään enempää sotkemaan!
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä jälleen kerran…
-Unohdettu-
